maanantai 28. marraskuuta 2011

Joulukuun kynnyksellä

Tänä iltana on sopivasti aikaa blogata, kun taas tulevat illat ovat kiireisempiä, joten esittelenpä tämän joulukuunpistelyni jo nyt:


Malli on minusta oikein nätti (Plaisir de broder -lehdestä), mutta kuten jo aiemmin totesin, pistely punaiselle ei ollut helppo nakki. Tosin mitä pidemmälle työ eteni, sitä paremmin pistely luisti. Virheitähän tässä vilisee, etenkin tuossa kirjoituksessa, mutta eipä anneta sen haitata.

Sitten on valmistunut joulutähti uusimmasta JCS:stä pellavalle. Turhan pramea siitä tuli minun makuuni, mutta kai se jouluna sallittaneen;)




Ja tyynyjähän niistä tuli sitten isona:




Eikä siinä vielä kaikki! Tuota tyynykangasta kun jäi vielä tähteeksi, niin viimeistelin tämän Hassutuspistelyn myös tyynyksi:


Viimeistely ei ole kyllä minun juttuni ollenkaan, varsinkaan jos niitä kasautuu. Nyt olenkin päättänyt, että yritän viimeistellä pistelyt heti niiden valmistuttua... Yksi tyyny on vielä kuvaamatta, haluaisin rekvisiitaksi lunta, joten odotellaanpas vielä parempia päiviä!

8 kommenttia:

Ninnu kirjoitti...

Ah, ihania! Tuo kutsumasi prameus sopii tyynyyn hyvin. Ei mene överiksi :-). Taitaa olla tuo viimoinen suosikkini, vaikka kaikki ovat tosiaan kivoja.

Marika kirjoitti...

Minusta tuntuu että minulla on varasto pullollaan niitä viimeistelemättömiä töitä...
Kauniilta ja niin jouluisilta näyttää nämä sinun ihanat työsi.

Laitoin postia tulemaan tänään. ;-)

Lumiruusu kirjoitti...

Kaikki kauniit tyynysi 110 % mun makuun ,vaikea valita suosikkia mutta sanonpa että tuo Joulutähti-tyyny,sillä siinä on mun lemppari Joulukukka :)

Olet tehnyt todella hienoa työtä näiden kanssa,ei voi taas kun ihailla.

Matleena kirjoitti...

Niin ihanan jouluisia pistelyitä olet tehnyt, että taitaa sinulla olla jo joulumielikin! Varsinkin, jos saatte sitä luntakin sinne. Meillä on hiukan ja näyttää kyllä mukavalta, kun ei ole maa mustana.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihania tyynyjä olet valmistanut. Tykkään kaikista, mutta tuo "pramea" joulutähti on erityisen ihana ja jouluinen :)

Saara kirjoitti...

Kauniita ja niin jouluisen punaisia tyynyjä! Ole vaan tyytyväinen kun olet saanut noin ahkerasti viimeisteltyä. :)

Irmeli kirjoitti...

Olet ollut ahkera viimeistelijä.Niin kauniita malleja ja ihanan joulun punaisia.

helena kirjoitti...

Kauniita töitä valmistunut ja paljon! Minun suosikkini on tuo viimeinen tyylitelty joulupuu tuossa tyynyssä, se on I-h-a-n-a. Eikä tuota mallia ole missään varmaan saatavilla, siis silleen ilmaiseksi jaossa??? Tuo näyttää sellaiselta, että minäkin voisin kyetä kesällä, juhannuksen tienoilla hyissä valo-olosuhteissa tuollaisen pistelemään :)