lauantai 14. tammikuuta 2012

Tweet!

Oli ihan pakko tehdä viikolla tämä soma LHN:n Cardinal  Winter, jonka sain salaiselta vuodenaikaystävältäni:




Eikö se ole nätti! Kehykset olen ostanut joskus paikallisesta kehystämöstä, jossa niitä on pikkurahalla moneen lähtöön. Tuohon työhön olisi ehkä käynyt ruskeat kehykset paremmin, mutta taasen seinälle toisten taulujen viereen tuo väri passaa paremmin. Kovasti mietin viimeistelyä muutenkin, toinen vaihtoehto olisi ollut pikkutyyny, mutta päädyin kuitenkin laittamaan sen kehyksissä seinälle, toisten talvitaulujen pariin:



Tuo seinä on keittiön ja olohuoneeen välissä, siihen sopii vielä mainiosti yksi isompi pistely tuohon alas vasemmalle (kelloa pitää siirtää sitten vähän ylemmäs) ja kaksi pienempää tuohon uuden taulun yläpuolelle, sitten aikanaan, ehkä ensi talven lumille:)

 Voi että nuo kardinaalilinnut ovat sitten kivoja, olenkin ajatellut keräillä niitä pikkuhiljaa, samaten orava-aiheita. Tilasin Violariumista joulun alla Renato Parolinin talvikirjan, siinä on muutama suloinen oravapistely.

Suunnitelmissa olisi seuraavaksi keskittyä kevätaiheeseen vuodenaikavaihdon tiimoilta, mutta nyt ensin vielä lauantaipuuhien pariin.





Mukavaa tammikuun jatkoa!

12 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Oi että miten on suloinen työ lintuineen ja lumisine puineen. Ihana! Ja kyllä passaa kivasti kehyksiin tuollainen pienempi työ.
Vaihtuukos tuhon seinälle sitten keväinen sarja myöhemmin... :)

Maria kirjoitti...

Kiva taulu. Ja nuo muutkin seinälläsi, todella kauniita.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Tuosta tuli kyllä todella todella todella ihana.

Päivikki kirjoitti...

Oi, miten ihania pistelyitä - Cardinal winter eritoten. Kanadassa asuessani ihailin kovasti noita kardinaaleja.

Marika kirjoitti...

Passaa kyllä tosi hyvin noiden muiden taulujen kanssa. Ihana työ ja olet kyllä kovin nopea.

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Siinäpä soma talvitöiden kokoelma; kaikki sopivat toisiinsa niin hyvin!

Matleena kirjoitti...

On kyllä ihana taulu kuten nuo kaikki muutkin pistelysi!

Irmeli kirjoitti...

Niin nätti tuli tästä Cardinal winter työstä ja ihana talvitaulujen kokonaisuus nyt seinälläsi.

Marjut kirjoitti...

Pistelysi on kaunis tauluna ja muutenkin:)

Irmeli kirjoitti...

Hei, kyselit siitä lehdestä. En tiedä mistä sitä saisi, itse ostin sen Lennulta messuilla. Lehdessä on kyllä ihania malleja ja pari muutakin sydäntä aion pistellä siitä. Jos haluat voin toki lainata lehden sinulle. Vinkkaa siitä minulle sähköpostiin irmepel@gmail.com

Ninnu kirjoitti...

Voi, kaunis se on! Minulla on ollut tänään ikävä niin joulua kuin kevättäkin. Eräs ystävä kehoitti vain tarttumaan hetkeen :-). Niin pitäisikin. Täällä on parhaillaan ihana talvikeli.

Kirsi kirjoitti...

Onpa kaunis esille pano ristipistotauluista ja -töistä. Tunnelmallista.