perjantai 7. syyskuuta 2012

Tuumasta toimeen

Kesävaihdossa sain ihastuttavan laatikon, joka on koristeltu puutarha-aiheisilla pistelyillä ja se on palvellut pistelytarvikkeiden säilytyspaikkana. Tiistaina sain syysvaihtopaketissa  Renato Parolinin mallivihkosen, jossa on viisi eri syksyistä pistelymallia oravineen, pöllöineen ja lintuineen ja ajatus syyslaatikosta heräsi. Malleista pääsi heti työn alle oravat syksyisellä oksalla, eikä siinä kauan aikaa nokka tohissut, kun se jo koristi ostamani korin kylkeä:





 Somisteeksi laitoin niin ikään syysvaihdossa saamaani sieninauhaa ja puisen Autumn-napin, mukavahan tässä on pistelytarvikkeita säilyttää:





Jätin mallista lumihiutaleet pois, en halunnut talvista vaikutelmaa. Toisen puolen korista jätin tyhjäksi, sen voin tehdä sitten aikanaan talviteemalla, tai kenties jouluiseksi. Nyt tekisi mieli tehdä korille kaveriksi syksyinen biscornu ja neulatyyny tämän tilalle, mutta saaattaa että toinen ainakin jää ensi syksylle, ei makeaa mahantäydeltä;)


Ajattelin aloitella erään jouluisen suuritöisemmän pistelyn näiden pienempien ohella ja Punahilkkakin odottelee vuoroaan, sen taidan jättää suosiolla tuonnemmaksi. Mukavaa syksyistä viikonloppua!


13 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Onpa kaunis kori; kyllä siinä tarvikkeita kannattaakin säilyttää:)

Katri kirjoitti...

Onpa suloinen kori, ja kiva idea!

Irmeli kirjoitti...

Voi mahoton, että olet nopea ja aikaansaapa. Nätti tuli korista pistelyineen.

Maru kirjoitti...

Voi, kuinka ihana syksyinen kori!

Sari kirjoitti...

Ei kukaan voi olla noin nopea :) Tosi kaunis kori ja pistely. Hyvää viikonloppua!

Kisa kirjoitti...

Kaunis kori ja pistely :)

Virpi kirjoitti...

Just kaupassa pyörittelin tuollaista koria, oisko kannattanut ostaa =D. Tosi ihana pistely ja kaunis lopputulos!

Päivikki kirjoitti...

Kyllä kelpaa säilyttää tärkeitä tavaroita kauniissa korissa. Oravat on miun suosikkieläimiä muutenkin.

Lumiruusu kirjoitti...

Ihan mahdottoman nopsaan pistelit tuon ihanan ,
ihanan Renato.P-mallin :)
Viimeistely tuohon koriin on ihan täydellinen.

Miten muuten kiinnitit pistelyyn koriin?!
Ompelemalla ?
liimalla ?!!

Jälleen tosi kauniit kuvatkin täällä kori + pihlanjanmarjat
viimeisessä kuvassa on tosi onnistunut ! :)

Virpi kirjoitti...

Oh, siis aivan upeita noi teidän vaihtopaketit olivat! Siis sekä saamasi että itse lähettämäsi. Ihailen kun jaksatte niin ajatuksella kasata kaikkea mukavaa.

Kaunis on myös tuo syksyinen laatikko. Hyvä idea pistellä siihen toiselle kyljelle joku muu teema niin voi sitten tarpeen mukaan vaihtaa kyljen esille! Laitan tämänkin idean heti säilöön!

Ninnu kirjoitti...

Hieno pistely ja viimeistely. Oikein kiva.

Maria kirjoitti...

Aivan ihana pistely ja laatikko!

Saara kirjoitti...

Olet kyllä melkoinen tehopakkaus kun pistelet (ja viimeistelet) noin nopeasti. :)
Suloinen syksyinen laatikko. Parolinin mallit on kyllä kauniita.