torstai 7. maaliskuuta 2013

Naminami

Mukavasti ovat lomapäivät kuluneet, vaihtelevassa säässä. On hiihdetty (tänäkin päivänä aikamoisessa tuulessa), siivoamiseen on uhrattu yksi päivä ja tiistaina menimme Jyväskylään, josta eilen tulimme kotiin. Monessa paikassa kerkesimme käydä sillä reissulla, esim. Puttipajassa Naissaaressa. Kylläpä siellä oli kauniita kynttilöitä ja kaikkea muutakin ihastuttavaa tarjolla! Pandan tehtaamyymälässä piti tietenkin käydä suklaata ja lakua hankkimassa:) Keskiviikkona kävimme Laajavuoren kylpylässä pulikoimassa ja kotimatkalla vielä Viherlandiassa.

Käsitöitäkin olen kerennyt tekemään, tässäpä tälläinen "naminami" -pistely:




Malli on taas Gazette94:n ilmaismalleja. Viimeistelin pinkeepiksi ja taustalle laitoin tuota pilkullista vihreää kangasta. Eikös olekin aika karamelli:)

Olen laitellut jo jotain pääsiäsaiheita esille, mieluummin näin hyvissä ajoin, en niitä sitten pääsiäisen jälkeen enää viitsi pitkään näkösällä pitää.

Mukava pistely on taas työn alla ja lomaa vielä jäljellä:)




10 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Todellinen nami! Niin ihanan keväinen ja pirteä.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Mukavalta kuulostaa teidänkin loma! Ihastuttava pääsiäispistely!

Kirsi kirjoitti...

Raikas ja kesäinen! Kevättä odotellessa... Tänä aamuna -18!!

Irmeli kirjoitti...

Todellakin oikein "sweet" pistely. Ihanat keväiset värit ja mallikin tuollainen iloiselle mielelle saava.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanuus. Ihanaa Naistenpäivää Sinulle

Marjut kirjoitti...

Miten kauniita pistelyjä oletkaan saanut valmiiksi.

TeSa kirjoitti...

Vauhdikas ja monipuolinen talviloma.
Jälleen kaunis ristipistotyö.

Lumiruusu kirjoitti...

Miten ihanan raikkaan keväinen ja suloinen pistely taas sinulta,tämä on kyllä niin mun makuun kun on nättejä kuvoita ja "karkki" värejäkin :)

Sulla on kyllä nyt niin monta ihanuutta valmistunut peräkkäin että ihan tulee inspiraatio mullekin :)

Virpi kirjoitti...

Ihanan keväistä täällä sun blogissa jo! Minuakin helpotti kun laitoin keväiset pistelyt esiin ja nyt on aurinkokin alkanut paistamaan. Kyllä kevät on ihana valon lisääntymisenkin takia. Näissä piostelyissä se valo loistaa vähän synkempänäkin päivänä.

Saara kirjoitti...

Harvinaisen nami pistely :) Ihana! Täytyiskin tässä joku päivä kaivella ne kevätpistelyt esille, jos vaikka sitten tuo ilmakin lauhtuisi...